Tää on kuulkaa hauskaa.... kun on muutama eri autoimmuunisairaus, niin ei kahta samanlaista päivää ole. Koskaan ei tiedä, mitä minäkin päivänä voi tehdä, etenkään tulevaisuudessa. Epävarmuus jäytää ja jäytää. Juuri kun kuvittelee ja luulee löytäneensä "sen jutun" niin matto vedetään alta. Voi peräsuoli. Jos vuonna aatamin nakki olis ollut viisas teini, kaikki olisi toisin.
Tosiaan, kaikki. Joten toisaalta olen iloinen, että en ollut.Mutta mikä jottei, kyllä mulle passaa, että pidän muutaman oppilaan, ja olen kotona. Mutta sillä ei osteta sitä punaista tupaa ja perunamaata... Haaveet. Unelmat. Niitä on. Ja kenties jonain päivänä ne ovat edes osittain totta.Tällä hetkellä vain kaukaisia kuin lähimmät vuoret. 
Ulkona paistaa aurinko ja kevät on ihanasti alussa. On siis aika viimeinkin tehdä kartoitus aurinkosuojavoiteista, ja kaivaa päivänvarjo esille, jotta voi lähteä ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta, linnun laulusta(onneksi on kuulokoje, niin sen kuulee :) Leikkivien lasten riemun kiljahduksista, Omani ihastellessa "Ooooooooooooooiiiiiiiiiiiiiiihhhhh! Kuuuukkkkiiaaaa! Ihaniaaa Kuuukkiaa!!!" Ja on siellä ulkona se Variskin puussa. Lintu sekin on ja omalla tavallaa kauniisti laulava. Onneksi meitä on äänellisestikin monenlaisia, aivan niin kuin musiikkiakin. Jokaiseen tilanteeseen sopivia säveliä, tunteita ja sanoja. Elämä on ihanaa, kun elää päivän kerrallaan ja antaa tiettyjen asioiden mennä omalla painollaan. Se, nähdäänkö mua ensi tiistaina Kiasmassa, selviää huomenna.... Toivottavasti nähdään.


Kuulovammainen vähälaktoosinen Keliaakikko Sjogrenin synroomalla ja SLEllä varustettuna... Voi luoja. Mutta yritän antaa olla sen estämättä. MInulla sentään on kädet joilla pitää hyvänä, jalat joilla kävellä. Ehkä en saa syödä kaikkia herkkuja, ehkä en kuule kaikkia ääniä, ehkä vuosien saatossa minulle kehittyy vakavia tai erittäin vakavia sairauksia, mutta tällä hetkellä olen elossa. Ja koska elän, haluan elää elämän arvoisen elämän. Kyllä sen reittini löydän, jos olen löytääkseni.