Lienee meillä monella olevan samanlainen kummallinen epävarmuuden tila. . . Mistäköhän se johtuu? Pitäisiköhän lopettaa etsiminen ja liika pohtiminen, kun se tuntuu ehkä sittenkin vain kuluttavan? Mutta ei sitä jaksa joutenkaan olla. Meitä on muitakin lähes samassa veneessä soutavia. Joskus airot hukassa, joskus vain yksi käytössä, jolloin matka tekee taas mutkan. Joskus molemmilla airoilla vetäen pääsee lujaa eteen päin, kunhan muistaa välillä huopaamisen. Kuitenkin päämäärä siintää jossain kaukana veden toisella puolen.
On kevät. Onko silloin aika hiljentyä ja katsoa sisään.. kyllä. sen aika on, on ollut kenties jo pidemmän aikaa. Välillä luulen löytäväni eväät siihenkin, mutta en oikein kuitenkaan tiedä, miten sen tekee? Pyydän enkeleitä, mutta tuntuu, kuin ei heitä nyt olisi, ehkä en osaa pyytää oikealla tavalla. Vai yritänkö liikaa? En oikein tiedä. Ehkä enkelit puhuvat sillä taajuudella, johon en itseäni nyt saa viritettyä.
Eilen olin Ayurveda-kurssilla ja opettaja sanoi "Listen to your soul and your heart, NOT your body." Niin yksinkertaista, niin monisäikeistä. Tuo lause antoi ikään kuin luvan ja varmistuksen tämän hetken ajatuksille. Monesti, kun jonkun itselleen "selvän" asian sanoo joku ulkopuolinen, siitä tulee vahvempi. Aivan kuin kuulisi asian ensimmäistä kertaa. Kroppa ei vain tässä elämäntilanteessa anna anteeksi pienintäkään notkahdusta, vaan reagoi heti. Perjataina olin mahataudissa ja sairaslomalla, vkonloppu meni ok, mutta tänään taas maha oli aivan sekaisin. Vein tytön hoitoon, soitin lääkärille ja uutta sairaslomaa, koulussa/keittiössä/kahvilassa ei mahatautisena voi olla... Matkalla kotiin mietin, paljonko tässä on psyykkistä... Varmasti tällä hetkellä taustalla on ihan oikeaa mahatautia, aivan selvästi, mutta paljonko siihen päälle on stressin ja ahdistuksen aiheuttamaa...? Liian paljon.
Sain miellyttävän (uskoisin niin;) työharjoittelupaikan Kiasman kahvilasta. Yritän ajatella tätä paria kuukautta pienenä ajanjaksona, jonka kun olen selvittänyt, olen saanut edes jonkin asian loppuun asti. Oppinut uusia asioita ja näen onko tämä sitä, mitä haluan, vaiko eikö. Tällä hetkellä tutuu siltä, ettei sittenkään ole. yritän olla onnellinen, että on annettu mahdollisuus koittaa uutta asiaa ja testata, onko tämä sitä, ennen kuin on liian myöhäistä. "Listen to your soul.... " vaan vain vaihtoehto yhteiskunnassa, joka yrittää meidät saada tekemään asioita. Totta kai työ on ihmisen leivän lähde, mutta kun jos ei tiedä... Tai tiedän. Haluaisin pitää muutamia piano-oppilaita, antaa pieniä hoitoja ja tehdä koruja ja askarrella, käydä retkellä tyttöni ja poikaystäväni kanssa, iloita. Mutta sillä en itseäni ja lastani elätä. Yhteiskunnan painostuksesta (työvoimatoimisto, sosiaalivirasto jne) on pakko yrittää etsiä työtä tai opiskelupaikkaa, muuten tulee sanktioita. Mutta arjen yhteensovittaminen aikatauluihin ei ole helppoa. Ei varmasti monella muullakaan, ehkä teen kärpäsestä härkäsen. Ja toisaalta, en halua tehdä työtä, josta en saa itselleni juuri mitään. Mielenterveyteni ei sitä kestä. En halua enää sairastua masennukseen. Haluan olla iloinen, tasapainoinen, vapaa ja huoleton. Kuulostaa naiivilta ja kenties mahdottomalta haaveelta, mutta siten olen onnellinen.
Pieni talo kaupungin ulkopuolella/reunalla, pieni perunamaa, muutama marjapensas, riippumatto pari kanaa, lammasta ja vuohi, kissa ja koira. Kenties tytöllä vielä oma poni. Ei kuulosta mahdottomalta, eihän? Mutta työttömälle kaukaista. Siksipä, haaveiden vuoksi, olisi hienoa löytää jostain "se oikea" työ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatukset? Jaa ne meille muillekin !